Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

syys 5, 2012

Hurrikaanisesonki on vasta puolessa


Trooppinen myrsy Isaac aiheutti Wellingtonissa (West Palm Beach) tulvan, joka esti liikkumisen alueella useiden päivien ajan.

Floridan ja Yhdysvaltain itärannikkoa uhkaavien hurrikaanien määrä noussee säätieteilijöiden mukaan tänä vuonna suuremmaksi kuin alunperin ennustettiin. Syynä tähän ovat tavallista lämpimämpi merivesi sekä myrkyjä suosivat tuuliolot. Kesäkuun alussa alkanut hurrikaanisesonki on tuottanut tähän mennessä jo 17 trooppista myrskyä, joista neljästä on kehittynyt hurrikaani. Viime viikolla Etelä-Floridan likomäräksi kastelleen troppisen myrskyn Isaacin jäljet olivat tuhoisat myös Mississippissä ja Lousianassa, jossa kokonaisia kaupunkeja jäi tulvavesien alle. Tuhot nousevat satoihin miljooniin dollareihin.

Suurten tuhojen tuottamiseksi myrskyn ei aina tarvitse nousta hurrikaaniluokkaan, sillä vahingollisinta ihmisasutuksille ei ole tuuli vaan vesi. Viikko Isaacin jälkeen tulvan tuhoista kärsitään myös monilla puolin Palm Beachin piirikuntaa. Esimerkiksi Loxahatcheen alueella ovat omakotialueet suurelta osin yhä veden alla ja sähkö ovat poikki tuhansista kotitalouksista. Tulva ja sähkökatkokset vaivaavat yhä myös Lake Worthin ja Lantanan länsiosaissa (sisämaassa) sijaitsevia alueita.

El Nino rientämässä apuun

Vaikka hurrikaanisesonki on vasta puolivälissä, Misamissa sijaitsevan National Hurracane Centerin (NOAA) säätieteilijät ovat kuitenkin positiivisia loppukauden osalta.

– Juuri tällä hetkellä olosuhteet trooppisille sääilmiöille ovat otolliset, mutta uskomme tilanteen rauhoittuvan mikäli El Nino herää henkiin tässä tai viimeistään ensi kuussa, sanoo NOAA:n johtaja tutkija Gerry Bell . Hänen mukaansa Tyyneltä mereltä voimansa saava El Nino alkaa voimistuessaan hajoittaa Atlantilta tulevia myrskyjä sesongin toisella puoliskolla.

Tällä hetkellä Atlantilla riehuu kaksi trooppista myrskyä, Leslie ja Michael. Tällä hetkellä 65 mailin tuntivauhtia pyörivän Leslien odotetaan nousevan kategoria 2:n hurrikaaniksi lähipäivinä. Tällä hetkellä Leslie uhkaa Bermudaa. Kuten tunnettua, hurrikaani saattaa äkisti kääntyä ja jopa Florida voi joutua Leslien reitille mikäli tämä tekee äkkikäännöksen länteen. Michaelin puolestaan odotetaan nousevan keski-Atlantille pohjoista kohti eikä siitä ole uhkaa Yhdysvalloille.

Hurrikaanit vauhtiin 2005

Viime vuonna trooppisia myrskyjä ja hurrikaaneja kirjattiin ennätysmäärä, peräti 19. Suurinta tuhoa aiheutti 111 mailin tuntivauhtiin yltänyt Irene, joka oli yksi Yhdysvaltain historian tuhoisimmista. Gerry Bellin mukaan hurrikaanien määrä alkoi nousta vuonna 2005, jolloin sääolosuhteet ja meriveden kohonut lämpötila muuttuivat otolliksi hirmumyrskyille. Tuolloin New Orleansin kohtaloksi koitui hurrikaani Katrina aiheuttaen jättivahingot mm. New Orleansin miljoonakapungille. Saman vuoden lokakuussa iski Etelä-Floridaan hurrikaani Wilma, jonka uhreiksi joutui myös alueen suomalaisväestö. Mm. Lake Worthin amerikansuomalaisen Hoitokodin katto repeytyi ja koti jouduttiin sulkemaan kuukausiksi peruskorjauksen ajaksi.

Tämä vuoden hurrikaanisesonki alkoi epätavallisen varhain, kun  trooppinen myrsky Alberto iski Etelä-Carolinan rannikolle toukokuun 19. päivänä. Tämän jälkeen Atlantilla on syntynyt neljä hurrikaania (Chris, Ernesto, Gordon ja Kirk) sekä 12 trooppista myrskyä. Viimeisen 30 vuoden aikana on Atlantin valtamerelle syntynyt vuodessa keskimäärin  12,1 trooppista myrskyä, 6,4 hurrikaania (kategoria t 1-2) sekä 2,7 suurta hurrikaania (kategoria 3 tai enemmän).

Tilastotieteiljöiden mukaan tällä kaudella todennäköisyys sille, että hurrikaani iskee Floridaan tai Yhdysvaltain itärannikolle on 28% kun vastaava luku viimeisen sadan vuoden ajalta on 31%. Tänä vuonna prosenttiosuutta laskee syntymässä oleva El Nino. Joka lämmittää meriveden Tyynellä merellä päiväntasaajan korkeudella ja aiheuttaa voimakkaan ilmavirtauksen yli Yhdysvaltojen hajottaen Atlantille syntyviä trooppisia myrskyjä.

Floridan tapahtumarikkaassa hurrikaanihistoriassa tuli elokuussa kuluneeksi 20 vuotta siitä kun kategoria 5:n hurrikaani Andrew iski Miamin alapuolelle. Suurkatastrofin aiheuttanut Andrew oli kauden ensimmäinen hurrikaani ja yksi kauden ainoastaan kuudesta myrskystä.

Kuten viime viikolla iskenyt Isaac osoitti, kaikki trooppisiin myrskyihin kannattaa suhtautua vakavasti ja varustautua huolellisesti. Hurrikaanisesonki päättyy vasta 30. marraskuuta.

Mikko Koskinen

Amerikan Uutiset

Miami, FL