Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

helmi 13, 2013

Karjala-viikko tuo muistot mieleen


Pirjo-Leena Koskisen lottana toiminut äiti Inkeri Ruuskanen laittoi henkensä alttiiksi vuonna 1944 rynnätessään pelastamaan lasilautasia ilmavalvontatornista venäläishäö'vittäjän luotisateessa. Viimeinen lautasista on matkannut Floridaan muistona suvun elämästä Karjalassa. Vuonna 1990 julkaistu Uusikirkko-kirja kertoo kylän perheiden elämästä kuvin ja sanoin.

Etelä-Floridan suomalaisalueella alkuun polkaistu Karjala-viikko on virittänyt karjalaisten ja jälkeläistensä muistot herkimmilleen. Heti ensimmäiset päivät ovat osoittaneet, että Karjala-aate elää voimakkaana floridansuomalaisten keskuudessa.

– Suomi Talolle kerätty Karjala-näyttely on todella mielenkiintoinen. Karjalaisten surullinen kohtalo koskettaa meitä jälkeläisiä yhä tänä päivänä, sanoo ”uusikirkkoinen” Pirjo-Leena Koskinen, 65. Hänen äitinsä suku on kotoisin Uudeltakirkolta, isän puolelta suku tulee Muolaasta.

-Edesmennyt äitini kertoi meille lapsille usein perheensä elämästä Karjalassa ja ”mäkien mäellä” Uudellakirkolla. Etenkin hänen sota-ajan muistelunsa  ovat jääneet mieleen, Karjalan kupeessa Kuurmanpohjassa itsekin lapsena asunut Koskinen kertoo.

Amerikansuomalaisen lepokodin johtajana toimiva Pirjo-Leena Koskinen teki pari vuotta sitten mieluisan löydön lepokodin arkistoista.

– Käsiini sattui vuonna 1990 tehty Uusikirkko-kirja, jossa kerrotaan seikkaperäisesti kunnassa asuneista  perheistä. Ja kuinka ollakaan, kirja sisälsi myös kuvan äitini perheestä kotitilansa pihalla, hän kertoo. Koskisen äiti Inkeri oli omaa sukuaan Ruuskanen ja tämän laajan suvun tutkimusta on tehty jo pitkään.

- Isoisäni Aleksanteri Ruuskanen syntyi vuonna 1888 Novaselässä Inkerissä ja kävi puutarhakoulun traarinaikaisessa Pietarissa. Hän avioitui uusikirkkoisen Helena Tabermanin kanssa ja perheeseen syntyi viisi lasta. Nuorin heistä oli äitini Inkeri, Pirjo-Leena Koskinen selvittää.

Sodat Neuvostoliittoa vastaan toivat Uudellekirkolle asettuneen perheen elämään suuren muutoksen. Talvisodan sytyttyä marraskuun viimeisenä päivänä 1939, pakkosiirto muualle Suomeen oli edessä.

- Marraskuun viimeinen päivä tuli käsky, että on lähdettävä välittömästi. Vanhemmat lähtivät sitten seuraavana päivänä. Meitä jäi sitten kylään viisi nuorta poikaa ja yksi vanhempi mies, joka ei kelvannut armeijaan. Sitten sanottiin, ett kun esikunnasta tulee tieto, voidaan ottaa karja ulos ja saadaan lähteä pois, mutta sitä lähtökäskyä ei tullut, Eino Ruuskanen muistelee Ruuskasen sukuseuran haastattelussa.

- Oltiin siellä sitten kaksi päivää. Sitten alkoivat konekiväärit paukkua ja kun tämä vanhempi mies meni katsomaan, huomattiin että koko esikunta oli lähtenyt ja jättänyt meidät sinne. Niin me otettiin karja ja ajettiin se sitten yötä myöten pois. Viiden päivän kuluttua luovutimme karjan esikunnalle.

Eino Ruuskanen ei tuolloin tiennyt. Mihin osaan Suomea perhe oli paennut. Myöhemmin selvisi, että Ruuskasten sijoituspaikka oli Varsinais-Suomi.

Välirauhan aikana Ruuskasen perhe palasi monien muiden karjalaisten tapaan kotiseudulleen ja aloitti kotitalonsa uudelleenrakentamisen. Jatkosodan sytyttyä kesäkuussa 1941 Suomi valtasi takaisin Neuvostoliiton talvisodassa valloittamat alueet ja eteni syvälle itänaapurin puolelle. Sotatoimien kiihtyessä äärimmilleen 1944, karjalaisilla oli edessään toinen – tällä kertaan lopullinen – lähtö isiensä mailta.

Pirjo-Leenan äiti, Inkeri Ruuskanen ja  hänen kaksi sisartaan menivät heti jatkosodan sytyttyä lotiksi ja toimivat ilmavalvontatehtävissä kummankin sodan aikana. Jatkosodan aikana kuolemakin hipaisi Inkeriä.

- Monista muista sodassa olleista poiketen äitini kertoi vapaasti omista sotakokemuksistaan rintamalinjan tuntumassa. Tiukimpaan paikkaan hän joutui vuonna 1944, kun venäläiset hävittäjäkoneet iskivät heidän ilmavalvontatorniaan vastaan. Äitini ja kaksi muuta ilmavalvojaa kapusivat nopeasti alas puisesta ilmatorjuntatornista konekiväärin luotien pirstoessa portaita. Luodit pöllytivät maata heidän paetessaan kohti metsänrajaa. Äitini mukaan juuri luotien ilmaan nostama pölypilvi pelasti heidät sillä kertaa, Pirjo-Leena Koskinen kertoo.

Tämä ei uskaliaalle Inkeri Ruuskaselle vielä riittänyt, sillä luotien viuhuessa ympärillä hän palasti takaisin tornin juurella sijaitsevaan keittiökoppiin ja pelasti lahjaksi saamansa lasiset kahvilautaset.

- Äitini sai toimintaa valvoneen upseerin ankarat haukut tempauksestaan. Yksi näistä äitini pelastamista lautasista on jäänyt näihin päiviin ja on mukanani täällä Floridassa muistuttamassa Karjalasta ja sota-ajoista, Koskinen kertoo.

- Äitini teki yhden matkan Neuvostoliittoon 1980-luvulla ja vieraili vanhalla kotitilallaan Uudenkirkon ”Mäkien Mäellä”.  Tilasta oli jäljellä enää pari peruskiveä ja paikka rehotti villinä pensaiden ja puuston peitossa. Hän palasi matkalta kyyneleet silmissä ja totesi: ”Kaikkiit hyö ryvettäät”.