Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

Tohtori Helena Halmarin esitelmää menneestä Karjalasta kokoontui kuuntelemaan viitisenkymmentä Floridan suomalaista.

– Karjala ei ole pelkästään paikka. Se on myös tunnetila. Nimi herättää voimakkaita tunteita niissä ihmisissä, jotka sotian aikana joutuivat väkipakolla sieltä lähtemään, Helena Halmari totesi Lantanassa M-Trading-yrityksen tiloissa pidetyssä tilaisuudessa. Hän kertoi kuulijoille isänsä Pauli Lindholmin evakkoretkesta tämän silmin ja sanoin.

– Huolimatta sodasta ja muista vaikeuksista, isällä oli aina palava halua palata omaan kotiinsa.

Pauli Halmari oli 14-vuotias talvisodan syttyessä.

- Karjalan kesät Lumivaarassa olivat isän muistoissa aina olleet aurinkoisia ja helteisiä. Pommien alkaessa putoilla joulukuussa 1939 tärkeälle Elisenvaaran risteysasemalle ja sen ympäristöön, isä ja muut pojat menivät piiloon metsään suuren kuusen oksien alle ja katselivat sieltä hävitystä, Helena Halmari kertoi. Evakkoon oli kuitenkin koko Lindholmin perheen lähdettävä. Lehmät ajettiin tielle, jota myöten alettiin vaeltaa kohti länttä. Mieli oli haikea.

- Silloin kun vastaan ei tullut sotilaskolonnia, matkanteko sujui. Mutta kolonnien tieltä oli pakko ajaa lehmät syvään lumeen eivätkä monet niistä enää selvinneet takaisin tielle. Kun isä pääsä seuraavana päivänä käymään autolla kotitilallaan, hän näki lehmät kuolleina tien poskessa. Sotilaat olivat ampumalla lopettaneet niiden kärsimykset, Helena Halmari kertoi.

Lindholmin perhe sijoitettiin Parikalaan, missä sija löytyi suuren maalaistalon suojista. – Aluksi emäntä oli vähän kärttyisen oloinen, mutta tottui tulokkaisiin jo viikossa, Halmari kertoi. Sillä kertaa Lindholmien evakkoa kesti lähes kaksi vuotta. Kotiinpaluu Lumivaaraan tapahtui elokuussa 1941.

Armeijan harmaisiin Pauli kutsuttiin 18-vuotiaana ja hän ehti rintamalle jatkosodan tuoksinassa. Kun sitten vuonna 1944 alkoi perääntymisvaihe, hän tunsi pakottavaa tarvetta vierailla vielä kerran kotonaan ennen syvemmälle Suomeen vetäytymistä.

- Kotitalo ja sen maisemat olivat aina hänen mielessään. Kului 48 vuotta ennekuin isä seuraavan kerran pääsi Lumivaaraan. Tämä tapahtui vuonna 1992, jolloin Karjala avattiin myös suomalaisille vierailijoille, Helena Halmari kertoo. Venäjäksi kutistuneen naapurimaan politiikka osoittautui avoimemmaksi kuin Neuvostoliiton entisiä karjalaisia kohtaan.

- Aikaisemminhan ei näistä asioista Suomessa voinut juuri puhuakaan, Halmari totesi. Noin 400 000 siirtokarjalaisten kaipuu entisille asuinmailleen on ollut suuri. Tutkijan  mukaan tämä näkyy myös useissa Karjala-aiheisissa tunteikkaissa runoissa, joita on syntynyt vuosikymmenten mittaan runsaasti.

Kuten kielitieteeseen erikoistunut tutkijaprofessori Helena Halmari totesi, Karjala ei ole pelkkä paikka vaan se myös kaipuun ja murheen sävyttämä mielentila, jonka vallasta karjalaiset ja heidän jälkeläisensä pääsevät vasta sitten kun historiallinen vääryys on korjattu.

Teksti ja kuvat:

Mikko Koskinen, Lantana - FL