Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

maalis 19, 2013

Aimotravel muuttaa Lantanaan keskelle suomalaisia


Timo Särkinen on itsekin maailmanmatkaaja, sillä hänen toimistonsa sijaitsevat ympäri maapallon.

- Tavoitteemme on palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Vaikka matkojen ja muiden matkaan liittyvien tuotteiden ostaminen internetistä käy nopeasti tänä päivänä, on asiantuntemuksella ja hyvällä asiakaspalvelulla yhä suuri merkitys matkojen myynnissä, sanoo Aimotravelin omistaja Timo Särkinen.

Yli 30 vuotta lake Worthin keskustassa suomalaisia ja amerikkalaisia palvellut täyden palvelun matkatoimisto muuttaa huhtikuun alussa Lantanaan keskelle alueen suurinta suomalaisyhteisöä. Myös yrityksen henkilömäärä kasvaa muuton myötä.

Etelä-Floridan ainoa suomalainen matkatoimisto Aimotravel kuuluu tänä päivänä suurempaan Timo Särkisen omistamaan yritysryppääseen, jotka lonkerot ulottuvat ympäri maailman. Yrityksen Yhdysvaltain toimistot sijaitsevat Los Angelesssa, New Yorkissa and Honolulussa sekä muualla maailmassa Manilassa, Kairossa, Limassa, Helsingissä, Shanghaissa,  Tukholmassa ja Tokiossa. Aimotravelin pitkään ylläpitämä slogan “We can give you the world’ pitää paremmin paikkansa kuin koskaan.

- Paikannimistä voisi päätellä että kysymyksessä on suurikin yritys, mutta todellisuudessa meillä on pari-kolme ihmistä jokaisessa toimipisteessä. Näin palvelumme on erittäin henkilökohtaista ja tehokasta eri puolilla maailmaa, Kaliforniassa asuva Särkinen toteaa. Hänen perusideansa on ollut matkojen ostaminen tukussa, jolloin yksikköhinnat kuluttajille jäävät kilpailijoita edullisemmiksi. Internetin myötä matkatoimistojen katteet ovat romahtaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta neuvokkaalla toiminnalla on sijansa alalla aina.

Lantanan uuden toimiston avajaisia vietään huhtikuun alkupäivinä, mutta tarkat päivämäärät ovat vielä päättämättä. Uusissa tiloissa tulee työskentelemään seitsemän alan ammattilaista.

Lue lisää Aimotravelin suunnitelmista seuraavasta Amerikan Uutiset-lehdestä, joka ilmestyy maaliskuun 27. päivänä.