Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

syys 10, 2014

Hanuritanssit



Perjantai-iltana pidettiin Hartolassa Krouvin lavalla kevään ensimmäiset “hanuritanssit”. Kolme taitavaa harmonikkaorkesteria, Itä-Hämeen Harmonikat, Pertunmaan- ja Mäntyharjun Harmonikat ja Wellamo Harmonikat kokoontuivat soittamaan mahtavaa tanssijalkaan käypää musiikkia. Orkesterit musisoivat hillityllä volyymilla siten, että pöydissä pystyi keskustelemaan. Juttelu ei tavallisesti onnistustu, kun nykymusiikin korvia repivät orkesterit esiintyvät lavalla.

Pysäköintialueella jo näki, että kyseessä oli hanuritanssit. Miehistä suurin osa oli harmaapäitä, naisten ikää ei nykyään Suomessa voi hiuksista päätella. Suurin osa oli mustapäitä kuin Tokion torilla. Tänä päivänä harmonikkamusiikkia kuulee Radio Suomi-aalloilta hyvin harvoin. Jos toimittaja ei puhuisi suomea väliin niin, näin paluumuuttaja luulisi olevansa takaisin Los Angelesissa.

Perjantaina lattialle ei rynnätty niin kuin ennen muinoin Pohjolan lavalla, vallankin polkan soidessa ja miesten rynnätessä näyttämään tanssitaitoa ja kuntoa. Perjantaina yksi polkka soitettiin erikoispyynnöstä . “Pakko tanssia”-ohjelmassa nähtiin suurenmoisia esityksiä.  Mutta osaako ja tanssiiko nuoriso yleensä? Nykyisin tanssi ei ole tarpeellista, suhteita voi solmia netissä ja nuoret kaverit kasvattaa kaljavatsaa baaritskiin nojailemalla. Poikien ei tanssitaidolla tarvitse tyttöjen huomiota herättää.

Meille sota-ajan teineille oli tärkeä oppia tanssimaan. Siinä päästiin lähelle kumppania ja ujoimpikin poika pystyi sanomaan edes jotakin kultakutrisille kellohameille. Ja monesti nämä haparoivat keskustelut vahvistuivat ja johtivat vihkipallille.  Paritanssissa kahdella ihmisellä on hetkeksi oma itsenäinen maailma, jota sivulliset eivät sormi.

Sota-aikana kaikille yleisten vaikeuksien lisäksi meillä nuorilla oli kaksi erikoisrasitetta: tanssikielto ja työvoimalaki.  Työvoimalaki määräsi kaikki 14-vuotiaat  ja vanhemmat työhön ja pysymään paikassaan. Ainoastaan varakkaat,  kansakoulun jälkeen opiskeluja jatkaneet, vapauttettiin tästä talvella. Silloin ei syrjäytyneitä ollut.

Toinen ikävä juttu oli “tanssikielto”.  Sota-ajan tanssikiellosta ei juuri puhuta eikä kirjoitella, mutta se oli yksi sen ajan tyhmimpiä poikkeuslakeja. Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä olivat ne tiukkapipoiset silloisessa hallituksessa, jotka saivan tämän lain voimaan? Tietääkseni mikään toinen sotaakäyvä maa ei tanssikiellossa ollut. Monet sotilaat kirosivat mokoman lain, kun kuukausien linjassa ja naisista erossa olleet tulivat lomalle eivätkä päässeet edes tanssimalla lähelle naista.

No, maalla oli “nurkkatansseja”. Mutta aina piti yhden vartioida tiellä ettei sotapoliisit päässeet yllättämään. Syyskesällä 1943 veljeni ja hänen hyvä kaverinsa sattuivat olemaan lomalla samaan aikaan. Päälle kaksikymppiset sotapojat kuulivat, että naapuripitäjässä oli häät, häissä saatiin tanssia erikoisluvalla. Hiukan sahtia maistelleet kaverukset päättivät pyöräillä kuokkimaan häitä. Solttupoikien yllätykseksi tiellä ennen häätaloa oli pitäjän poliisi vastassa ja eväsi kuokkavierailta häätaloon pääsyn. Joskus hieman äkkipikainen veljeni oli kimpaantunut:

 - Perkele! Meiltä ei tietä tukita - minä ammun ton pullin, veli oli huutanut ja kaivanut sotasaalispistoolin taskustaan. Onneksi kaveri oli tarrannut veljeni käteen ja tyynnytellyt.

– Älä hitossa ammu – ollaan linnassa molemmat…!

Tulistuneiden kuokkavieraitten ei auttanu muu, kuin kääntyä ympäri ja pyöräillä yli kymmenen kilometrin kotimatkalla pettymys ja kiukku ulos.


Eino-vaari on poissa

Amerikan Uutisten pitkäaikainen kolumnisti Eino K. Nurminen menehtyi vaikean sairauden murtamana kesäkuussa 2014.  Kaliforniassa pääosan elämäänsä viettänyt Nurminen kirjoitti Amerikan Uutisiin pakinoitaan nimimerkillä ”Eino-vaarin tarinoita”. Hän jatkoi pakinointiaan Heinolasta, jonne hän muutti vuonna 2008.

Hartolassa syntynyt Nurminen työskenteli jatkosodan aikana ”meijerirenkinä”, mutta sodan päätyttyä päätti lähteä ”köyhyyttä pakoon” ja kirjautui vapaaehtoitsena ilmavoimien palvelukseen.  Sieltä taival jatkui Helsingin Ravintolaopistoon, josta hän valmistui vuonna 1949.

Kokin ammatti vei hänet sitten Tukholmaan, josta matka jatkui eri laivayhtiöitten kautta Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Hollywoodin piireihin päästyään Nurminen perusti oman ravintolan ”Nordic Inn”. Useat elokuvakaupungin tähdistä olivat hänen asiakkaitaan.

Ravintola-yrittämisen ohella Nurminen alkoi myös kirjoittaa.  Novelli ”Ilta kaivoskaupungissa” sai toisen palkinnon amerikansuomalaisessa hengentuotekilpailussa 1977. Novelli ”Saunatonttu” voitti puolestaan Torontossa Grand Finnfest 2000-tapahtumassa sauna-aiheisen kirjoituskilpailun.

Vuonna 2005 Eino K. Nurminen julkaisi ensimmäisen romaaninsa ”Fanny”. Hänen tuotantonsa jatkui vuonna 2005 teoksella ”Bermudan kolmio” ja vuotta myöhemmin julkaistulla ”Hääyön murha”.  Hänen viimeiseksi kirjakseen jäi ”Tukholman kesä” (2012), joka  perustuu hänen omiin kokemuksiinsa siirtolaisena Ruotsissa.