Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

huhti 13, 2016

Suomalaispariskunta ryöstettiin golfkentällä


Suomalaisten suosimalla West Palm Beachin golfkentällä asuu toistakymmentä pesukarhua, jotka ovat oppineet avaamaan jopa vetoketjut ruokaa välipalaa hakiessaan.

Jyväskyläläinen tohtoripariskunta Terttu ja Heikki Parkatti joutui viime viikolla ryöstön kohteeksi  West Palm Beach Country Clubin golfkentällä. Peli suomalaisen tuttavapariskunnan kanssa oli sujunut mukavasti aina 11. reiälle, kun Terttu havaitsi käsilaukkunsa kadonneen golfauton säilytyslokerosta. Asiaa mutkisti vielä seikka, että tuttavarouvan lompakko oli vielä tallella samassa lokerossa.

-Mietimme siinä hetken huolissamme, pitäisikö peli lopettaa ja palata klubille. Vaimoni käsilaukussa olivat kaikki luotto- ja pankkikortit, ajokortit ja muut arvotavarat, Heikki Parkatti kertoo.  Hetken puntaroituaan he päättivät jatkaa kuitenkin kierroksen loppuun, jonka jälkeen he tekivät ilmoituksen klubin toimistoon.

-Mistä me olisimme osanneet yhtäkkiä lähteä käsilaukkua hakemaan kun emme tienneet, milloin ja missä varkaus oli tapahtunut, Heikki kertoo.

Klubin henkilökunta suhtautui asiaan kaikella vakavuudella ja suuretsintäoperaatio alkoi head pro Jydy Dickinsonin johdolla. Parkatit kertoivat juurta jaksain missä olivat golfautollaan liikkuneet alkukierroksen aikana. Suomalaiset ja kentän henkilökunta aloittivat etsinnän koko kentän alueella.

-Kävimme mielessämme myös läpi, missä kohti olimme poistuneet automme luota. Tämähän tapahtuu useinmiten silloin, kun mennään greenille puttaamaan, Heikki kertoo. Asiaan alkoi tulla valaistusta kun kentän henkilökunta kuuli, että suomalaiset olivat parkkeeranneet golfautonsa  7. greenin läheisyydessä olevan pienen metsikön reunaan.  Paikka sijaitsee vain noin 200 metrin päässä klubilta, joten partio suunnisti heti paikanpäälle.

Eikä aikaakaan, kun varkauden salaisuus alkoi selvitä. Pusikossa kasvaneen suurimman puun juurelta alkoi löytyi erilaisia kortteja hujan hajan siroteltuna ja lopulta löytyi käsilaukkukin. Ja varas istui puussa musta naamari päässään:

-Sehän on pesukarhu, äkkäsivät suomalaiset yhteen ääneen.

Samassa Terttu-rouva muisti, että oli pistänyt käsilaukkuunsa kaksi mandariinia evääksi. Pelaajia kaiken päivää tarkkailevat pesukarhut eli amerikansuomalaisittan ”rakuunat” (racoon) etsivät ruokaa kaikista mahdollisista paikoista, golffareiden autoista golkentän roskakoreihin. Henkilökunnan mukaan kentän alueella asuu 11 pesukarhua, joiden elintila on kaventunut muutama vuosi sitten tehdyn golfkentän uudistamisen takia.

Tarinan opetus: Etelä-Floridan kaikilla golf-kentillä asuvien eläinten kirjo on suuri. Pelaajien kentälle tuomat eväät kiinnostavat ja eläimet kyttäävät alituisesti tilaisuutta päästä osille. Siksi eväät kannattaa aina säilyttää golf-bägin vetoketjulla suljettavissa taskuissa.   Tapaus todisti myös, että aina kannattaa varoa sellaisia, joilla on naamarit päässä. Onneksi nämä naamarirosvot eivät vielä osaa käyttää luottokortteja, joten Terttu-rouva pääsi  tilanteesta säikähdyksellä.

PS. West Palm Beachin golf-kentällä työskentelevä Olli-Pekka Koskinen huomauttaa, että varotoimetkaan eivät aina estä pesukarhuja varkauksilta:

-Olemme havainneet että pesukarhut ovat oppineet avaamaan myös vetoketjut!

Teksti: Mikko Koskinen

Kuva: Olli-Pekka Koskinen