Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

elo 19, 2016

Pikku-Suomi keskellä Pohjois-Amerikkaa


Nuoremmat leiriläiset viettävät Salolammella yleensä viikon tai kaksi, mutta lukioikäiset opiskelevat suomea yleensä peräsi kuukauden.

Kun saapuu Minnesotan Bemidjiin Salolampi-nimiseen Suomi-kouluun, voi todeta tulleensa keskelle mitä kauneinta Suomi-idylliä. Siniristilippu nousee aamulla Finlandian säestämänä ja illalla lipun laskiessa kaikuu Maamme-laulu kymmenistä suista. Maan tavan mukaan yksi sinivalkoisista lipuista liehuu salossa yötä päivää. Näissä puitteissa opiskellaan kaikkea mahdollista Suomesta, mukaansatempaavalla tavalla.

Kun lippu liehuu, koivut suhisevat kesätuulessa ja taivaskin poutapilvineen toistaa  Suomen lipun värejä, puuttuvat vain kansallispukuiset tanhuajat, että vaikutelma Suomesta olisi täydellinen. Paneutuminen aiheeseen on todella ihailtavaa, sillä monella kielikoululaisella suomalaisuus on jo jopa viiden polven takana. Mutta se ei intoa hidasta. Kaikilla on suomalaiset etunimet käytössä, kännykät ja tabletit on takavarikoitu koko leirin ajaksi, eikä englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen ole suotavaa. Nyt opiskellaan suomen kieltä!

"Peruna on pyöreä"-laulua hoilataan Salolammella jatkuvasti. Niinpä muiden kielikylien opiskelijat kutsuvatkin suomalaisia "perunoiksi".

Useita tuhansia lapsia ja nuoria ympäri Yhdysvaltoja on saanut opastusta suomen kielessä ja suomalaisessa kulttuurissa Salolammen kielikylässä viimeisten 40 vuoden aikana.  Concordia Language Villages- kielikylissä opetetaan viittätoista eri kieltä: suomea, norjaa, tanskaa, kiinaa, koreaa, arabiaa, venäjää, englantia, espanjaa, italiaa, portugalia, ranskaa, saksaa, japania ja ruotsia. Suurin osa kielikylistä toimii Bemidjin kaupungissa Pohjois-Minnesotassa. Kielikylistä viisi on arkkitehtoonisesti aitoja kyliä: Saksa, Ranska, Norja, Espanja ja Suomi. Leireille osallistuu vuosittain noin 9500 nuorta ja 500 aikuista. CLV:n leireillä työskentelee noin 1200 kesätyöntekijää vuosittain.

Sauna ennen päärakennusta

Salolammen päärakennuksen rakentaminen pääsi käyntiin arkkitehti Jerry Jyringin anteliaalla lahjoituksella vuonna 1992. Kauniin, punavalkoisen talon nimi onkin Jyringin talo, ja se sai vaikutteita Jyväskylän vanhasta rautatieasemasta. Minnesota valikoitui aikoinaan suomalaisilla siirtolaisilla muuttokohteeksi pitkälti luontonsa ansiosta. Se näet muistutti syntymämaasta metsineen ja järvineen. Ja toden totta, näkymä rannalla voisi olla mistä tahansa Suomen järveltä. Ja saunakin rannasta tietysti löytyy, kaikki kehuvat rakastavansa sen lempeitä löylyjä veteen pulahdusten välissä. Sauna kohosi rantaan jo ennen päärakennusta, sillä tärkeysjärjestys ennen kaikkea, Amerikoissakin.

Arkkitehti Mark Wirtanen valvoi Jyringin talon rakennustyötä ja hän piti tiukasti kiinni yksityiskohdista. Talon johtajina ovat toimineet Borje Vähämäki, Tuulikki Altaat, Pirkko Gaultney ja Larry Saukko sekä vuodesta 2012 lähtien Amy Tervola Hultberg.

Adam Hultberg sai Amy Tervolan kanssa yhteen mennessään elämäänsä myös kokonaisen Suomi-yhteisön. Ensimmäisillä treffeillä ei kulunut viittä minuuttia pidempään, kun Amy oli maininnut Salolammen ensimmäisen kerran. Pariskunnan häät olivat suomalaisuuden ja Marimekon juhlaa aina miesten solmioita myöten. Tämä on todella hämmästyttävää, sillä Amy on viidennen polven suomalainen, eikä hänen lapsuudenkodissaan puhuttu suomea muutamaa sanaa enempää.

Vänämöisen lakit "Väiskit" löytyvät jokaisen leiriläisen varusteista. Salolammen koulun edustalla kielikoulun johtaja Amy ja Adam Hultberg, lapset Heta ja Niilo sekä Suomesta opettamaan tulleet Maria hHeikkilä ja Elina Heikkilä-Kopperoinen sekä Elinan perhe Samuel, Kiira ja Kaisla Kopperoinen.

Juhannushäät suomalaiseen tapaan

Vaikka suku on tullut Amerikoihin Iistä, Oulun pohjoispuolelta jo sukupolvia sitten, Amy nimittää itseään suomalaiseksi. Kun hän ensimmäisen kerran pääsi käymään esi-isiensä maassa vuonna 2000, tuntui ihmeelliseltä jo se, että lentokenttävirkailijat puhuivat suomea. Hämmästely jatkui kaupoissa, missä oli tarjolla karjalanpiirakoita ja pullaa. Että voi ostaa herkkunsa kaupasta eikä tarvitse itse niitä leipoa! Amy kertoo, että koko matka oli kuin taikaa.

Amy pysytteli pitkään sinkkuna, koska hän koki, että hän on suomalainen, vahva nainen ja hänellä on oma työ, mihin hän olisi miestä tarvinnut. Sen hän kuitenkin myönsi, että Hultbergin Adam on mukava. Adam osoittautui myöhemmin niin mukavaksi, että hääkellot soivat New York Millsin kaupungissa juhannuksena 2003. Juhannuksena siksi, koska Amylle oli kerrottu, että kaikki suomalaiset menevät naimisiin keskikesän juhlan aikaan, eikä hän halunnut jäädä maijoja ja liisoja huonommaksi.

Helppoa Amyn kihlaaminen ei kuitenkaan ollut, koska haluttua Kalevala-sormusta oli Amerikasta vaikea saada. Häälahjaksi morsian halusi vain suomalaisia astioita. Kaasot komeilivat erivärisissä unikkomekoissa ja unikkoa kukkivat myös bestmanien solmiot. Häissä oli perinteiset mansikkakermakakut, eikä marsipaanikakkuja kuten tyypillisissä amerikkalaisissa juhlissa. Lohta oli monessa muodossa ja karjalanpiirakoita oli rypytetty satamäärin.

Seuraavan Suomen-matkan aikaan Adam kysyi, miksi Amy ostaa koko Suomen tyhjäksi. Siltä saattoi näyttää lentokenttävirkailijastakin, joka ei kuitenkaan veloittanut ylimääräisistä pakaaseista senttiäkään.

-Hän ajatteli varmaan, että kuka on tuo hullu nainen, jonka laukut pullistelevat muumimukeja, Amy muistelee.

Amyn muumimukikokelma onkin ihailtava. Oma lukunsa ovat muut suomalaiset astiat. Myös suomalainen lakisääteinen kahvitauko on Amyn mielestä aivan loistojuttu. Että istutaan ja juodaan kahvia oikein kunnon kahvikupeista. Amerikkalaiset hoitavat senkin samalla, kun ajavat autoa tai työskentelevät. Neljä vuotta sitten perheeseen syntyi Heta, joka sai nimensä Amyn nuorena menehtyneen ystävän mukaan.

-Meillä ei ollut kuitenkaan nimeä vielä valittuna silloin, kun vauva syntyi ja hoitajat hyppäsivät koko ajan kysymässä, olemmeko jo keksineet lapselle nimen. Sanoin, että minä olen suomalainen, eikä Suomessa tässä vaiheessa vielä lapselle nimeä anneta.

Amy ja Adam työskentelevät opettajina muualla, mutta kesät kuluvat tiiviisti Salolammella, jonka johtaja Amy on. Hän on hyvin aktiivinen amerikansuomalaisten asioissa myös kotikaupungissaan New York Millsissä. Perheonnea täydentää vuonna 2013 syntynyt Niilo. Nyt koko perhe kantaa ylpeänä sukunimeä Tervola Hultberg.

Turku vai Tampere?

Opiskelijat pääsevät Salolammella opettelemaan kieltä mukaansatempaavalla tavalla syntyperäisten suomalaisten kanssa luonnon helmassa. He oppivat sanoja, lauseita, historiaa ja perinteitä, suomalaista ruokakulttuuria ja suomalaisia juhlaperinteitä. Juhannuksen lisäksi vietetään joulua, suomalaisia häitä ja juhlapäivinä pöytiin katetaan Arabian ja Iittalan astiat. Askarrellaan Marimekon tilkuista ja Aarikan helmistä.   Iltapäivisin aukeaa S-kioski, joka lienee suomalaisen R-kioskin serkku. Hetki on odotettu. Kioskista saa mm. erinomaisia lakritsitötteröitä, Aarikan koruja ja Marimekon sukkia. Ei ihme, että jotkut viettävät kesänsä tällä tapaa jo kymmenennen kerran.

Leiriläiset viipyvät Salolammella yhdestä viikosta neljään viikkoon. Keinoja oppimiseen on monia. Talot on nimetty Suomen alueiden mukaan ja huoneiden ovissa lukee suomalaisten kaupunkien nimiä. 12-vuotiaat kielikoululaiset haluavat kysellä suomalaiselta toimittajalta asioita Suomesta ja toimittajan työstä. Ääntämistä on kuulemma harjoiteltu etukäteen. Kumpi on parempi, Turku vai Tampere, se kiinnostaa rapakon takanakin. Molemmissa kotiani pitäneenä yritän vastata diplomaattisesti, että Turussa viihdyin paremmin.

Alueelliset erot tulevat esille myös minkäpä muun kuin suomalaisten rakastaman jääkiekon merkeissä. Ohjaaja on kotoisin Oulun seudulta, joten lauletaan asiaankuuluvasti Kärppien kannatuslaulu. Joku kysyy, voitaisiinko laulaa myös Jypin vastaava laulu. Ohjaaja vastaa, että siinä tapauksessa, jos aikaa jää. Tarina ei kerro, miten kävi, mutta luultavasti siinä vaiheessa päivää aika meni kortille.

”Sanna” ihastui Lappiin

Suomalainen työmoraali on koululla korkealla.

 -On niin syyllinen olo, jos minuutin on tekemättä mitään, eräs ohjaaja puuskahtaa. Touhua koululla totisesti piisaakin, sisällä ja ulkona. Kieltä opitaan käytännön harjoitteilla sekä pelien ja leikkien avulla. Laulaminen on myös hyvin merkittävässä roolissa.

Kun saapuu ilta, saapuu sen myötä myös iltapiiri. Hattu päästä - toteavat pojat siniristilipun laskun ja Maamme -laulun aikaan. Jokaisessa iltapiirissä palkitaan leiriläinen, joka on päivän aikana puhunut erityisen paljon suomea.

Kaliforniasta läheltä San Fransiscoa kotoisin oleva Suzanne Becker, eli Salolammella "Sanna", on Salolammella jo konkari. Ensin oppilaana ja nyt jo neljättä vuotta ohjaajana. Täytyy ihmetellä asialle omistautumista, koska Kaliforniasta Salolammelle on kolmen päivän matka, jos sen taittaisi autolla. Sanna opiskelee yliopistossa Bostonissa ja junamatka sieltä kotiin kestää samat kolme päivää. Yhdysvalloissahan matka ei ole este, vaan vain hidaste. Eräskin isoäiti toi lasta leirille ajaen yksitoista tuntia lähes tauotta.

Sanna kertoo, että on mukava olla Salolammella, koska voi puhua suomea, eikä se ole muista outoa, koska muut harrastavat samaa asiaa. Tämä lähes aina iloinen ohjaaja on viidennen polven suomalainen, äidin isovanhempien vanhemmat tulivat valtameren taakse Suomesta. Kotona ei puhuta suomea, mutta Sannalla on vahva tunne siitä, että hän on amerikansuomalainen. Hän kävi opiskelijavaihdossa esi-isiensä maassa ja ihastui erityisesti Lappiin. Suomalainen lempilaulu on ”Kalliolle kukkulalle” ja ”Vaarilla on saari”, jonka hän tietää olevan Suomessa vanha juttu, mutta jonka hän itse oppi vasta juuri äskettäin, ja hoilaa sitä iloisena muiden mukana. Iloisuus onkin sana, jonka Salolampeen lähes ensimmäisenä liittää. Täällä on ilo olla suomalainen!

Teksti ja kuvat:

Tarja Lehtola,

Bemidji, MN