Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

Eräs suomalainen naislääkäri kertoi mielipidekirjoituksessaan hoitajien tylystä asenteesta, kun tämä erikoislääkäri oli itse joutunut turvautumaan ensiapuun. Tuntui pahalta lukea, kuinka hoitajat olivat vastanneet tylysti ja vähätellen tälle lääkärille. Ei ainoastaan lääkäri itse tullut huonosti kohdelluksi, hän oli myös käynyt hoitajien taukohuoneessa pyytämässä apua vanhalle naiselle, joka odotushuoneessa valitti kylmää ja halusi päästä vessaan. Hoitajien vastaukset olivat puistattavan töykeitä. Naislääkäri kirjoitti asiasta omalla nimellään ja uskon hänen kertomaansa.  Pari päivää sen jälkeen toinen mielipide, tämäkin omalla nimellä kirjoitettu, kertoi ihan päinvastaista. Potilas kertoi, kuinka hyvää ja ystävällistä kohtelua, hänkin nuori lääkäri,  oli saanut synnytysosastolla ollessaan potilaana. Minkälaisen johtopäätöksen tästä voi vetää? Sen, ettei koskaan pidä yleistää. On työympäristöjä, joissa on niin tulehtunut ilmapiiri, että sen vaistoaa jo lyhyellä käynnillä ja sitten taas toisia, joissa jo ovelta tulee vastaan myönteinen ja hyväksyvä tunnelma.  Pitääkin kysyä, mikä sen ilmapiirin pilaa tai parantaa.

Olin sairaanhoidon opiskelijana ortopedisellä osastolla ja oppijakso oli todella mielenkiintoinen. Niin mielenkiintoinen kuin harjoittelujaksoni olikin, osaston työilmapiiri oli hirveä. Olin saanut ohjaajakseni kohta eläkkeelle jäävän sairaanhoitajan, joka ei tuntunut tulevan toimeen kenenkään kanssa. Koska ohjaajastani ei pidetty, tunsin olevani minäkin täysin ulkopuolinen. Yritin päivä kerrallaan saada selkoa osaston päivärytmistä ja työnjaosta ja tehtävistä, kun ohjaajastani en kaikin ajoin tiennyt, missä hän liikkui.Yritin parhaani, mutta minulle se ei riittänyt, koska halusin olla myös hyödyksi, halusin oppia, en yksinomaan saada aikaani kulumaan. ’Missä se sinun ohjaajasi on, kun siitä ei kukaan tiedä, mitä se puuhailee?’, minulta kysyi eräs hoitaja. Mistäpä minä olisin tiennyt. On helppo kuvitella, kuinka orpo olo minulla opiskelijana oli. Siksi vietinkin mahdollisimman paljon aikaa vuodeosastolla asiakkaiden parissa.

Kun ilmapiiri menee hoitohenkilökunnan kesken kyräilyksi, sen tuntee myös potilas nahoissaan. Tyytymättömyys työssä ja ylikuormitus vajaalukuisen miehityksen takia ovat omiaan myrkyttämään ilmapiiriä. Kaikki tämä vaikuttaa työssä viihtymiseen. Suomessa yleinen kolmivuorotyö lyhyine toipumisaikoineen väsyttää fyysisestikin.

Kertomassani tapauksessa uskon, että tämä kyseinen hoitaja oli itse uupunut työssään ja odotti vain eläkkeelle pääsyä. Jos työyhteisössä pystytään keskustelemaan asioista ja luomaan myönteinen ja ymmärtävä, toinen toistaan tukeva ilmapiiri, yhteishenki vaikeissakin olosuhteissa on olemassa, vaikka se aika ajoin olisi koetuksellakin. Kaikilla meillä on heikot hetkemme, olemme väsyneitä tai yksityiselämässä tulee niinsanotusti lunta tupaan, mutta jos pystytään puhumaan keskenämme avoimesti, moni asia selviää, jaksetaan yhdessä. Ihan yhtä tärkeää on muistaa kiittää, kun työ on tehty hyvin.

Tämä ohjaajani antoi minulle harjoittelujakson päättyessä ihan mukiinmenevät arvostelut, vaikken häntä paljon nähnytkään. Paras arviointi minulle oli leikkaussalissa lääkärin lausuma kiitos, kun autoin kiristyssiteen laittamisessa potilaan leikattavaan jalkaan: ’Sinustahan on ihan hyötyä täällä leikkaussalissa’. Sain osallistua ’oman potilaani’ nilkan leikkaukseen ja pitää operaation aikana huolta hänestä. Leikkausta ei voitu tehdä nukutuksessa vaan se tehtiin paikallispuudutuksella.Se oli kiitos, jonka muistan aina! Jälkeenpäin vasta ymmärsin, että tämä harjoittelujakso opetti minulle itse asiassa paljon, tosin eri asioita kuin olin odottanut.

Pirjo-Leena Koskinen

Lake Worth, FL