Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

loka 6, 2016

Hurrikaani Matthew iskee Floridaan!


Etelä-Floridan suomalaisalueen asukkaat suojautuvat kaikin keinoin hurrikaani Matthew`n tuhoja vastaan. Pahinta jälkeä tekee yleensä vesi, ei suinkaan jopa yli 200 kilometriä tunnissa puhaltava myrskytuuli.

Floridan itärannikolle iskevän hurrikaani Matthew´n uskotaan aiheuttavan osavaltion suurimman evakuontioperaation kymmeniin vuosiin. Miljoonia osavaltion itärannikolla asuvia ihmisia on kehotettu siirtymään pois alueelta, johon nelosluokan hirmumyrskyn odotetaan iskevän torstain aikana. Ennusteiden mukaan pahimpaan pyöritykseen joutuvat Palm Beachin piirikunnan itäiset osat ja pohjoispuolella sijaitsevat Treasure Coastin piirikunnat Jacksonvilleen asti. Tuulten odotetaan nousevan aina 220 km/h asti.

Etelä-Floridan suomalaisalueen asukkaat ovat ottaneet viranomaisten varoitukset vakavasti. Lähes kaikki yritykset ja yli puolet alueen asunnoista on varustettu hurrikaanisuojin. Yleisimmin suojamateriaaleina käytetään metalli- ja vanerilevyjä. Suurin osa hurrikaanisuojista asennettiin jo keskiviikkoiltana, mutta myös aikaisin torstaina aamupäivällä nähtiin myös alueen asukkaita turva-askareissa.Tuulen voimakkuudeen arvioidaan kasvavan tasaisesti torstain aikana ja olevan äärimmillään torstain klo 21 ja perjantain klo 03:n välisenä aikana. Sähköjen odotetaan katkeavan rannikkoalueelta jo klo 18 torstai-iltana.

Edellisten hurrikaanien seurauksena sähköt ovat alueella olleet poikki muutamasta päivästä aina kahteen viikkoon asti. Suurimmat kaupat ja huoltoasemat pystyvät kuitenkin toimimaan pian hurrikaanin jälkeen generaattoreidensa avulla.  Viranomaiset ovat kehottaneet asukkaita hankkimaan riittävästi vettä, säilykeruokia, pattereilla toimivia radioita ja käteistä rahaa myrskyn jälkeistä aikaa varten.

Hurrikaani Matthew vaikuttaa todennäköisimmin myös Amerikan Uutisten ilmestymiseen. Normaalisti lehden suunnittelu- ja toteustyö tehdään juuri torstain ja perjantain aikana, ja lehti viimeistellään maanantaina ja tiistaiaamuna. Lehti painetaan normaalisti tiistai-iltana Vero Beachilla sijaitsevassa painossa. Juuri tälle alueelle Matthew`n odotetaan iskevän pahimmin torstain ja perjantain välisenä yönä. Sähköjen palattua ilmoitamme heti tällä kotisivullamme sekä Facebook-sivullamme lehden painoaikatauluista.

Viimeinen suuri hurrikaani (Wilma) iski Floridaan vuonna 2005. Materiaalivahingot olivat tuolloin 20,6 miljardia dollaria. Suurinta tuhoa ei aiheuta hurrikaanituuli vaan tulvavesi, jota vastaan yhteyskunnan ja yksityistalouksien on yleensä vaikeata suojautua.

 

Mikko Koskinen

Lake Worth, FL

 

Artikkeli kirjoitettu sateen juuri alkeassa, torstaina 6. lokakuuta klo 10.