Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

elo 19, 2018

FinnFestiä vietettiin ensi kerran Suomessa


Elinkeinojohtaja Teppo Rantanen toi FinnFestille Tampereen kaupungin tervehdyksen Vapriikissa pidetyssä tilaisuudessa. FinnFestUSAn puheenjohtaja Marianne Wargelin piti avajaispuheen.

Amerikansuomalaisten jokavuotinen tapahtuma FinnFest järjestettiin tällä kertaa vanhan maan puolella Tampereella. Ajankohdan olisi pitänyt olla mitä parhain ja sitä se juhannuksen jälkeen olikin. Valitettavasti vain isäntäkaupunki ei tänä kesänä näyttänyt parhaita puoliaan. Kaupungin keskusta oli kuin 100 vuotta aiemmin tällä käydyn sisällissodan jäljiltä. Tällä kertaa syynä pikaraitiotien ja keskusareenan rakentaminen. Yhdysvalloista saapuneet vieraat silti viihtyivät erinomaisesti runsaan ohjelman parissa. FinnFest tarjosi nytkin amerikansuomalaisille tilaisuuden tavata toisiaan ja viettää aikaa paikan päällä supisuomalaisessa hengessä.

Idea FinnFest USA - tapahtumasta syntyi Minneapoliksessa 1982. Ja jo 35 vuoden ajan amerikansuomalaiset ovat viettäneet juhliaan ympäri Pohjois-Amerikan mannerta omilla festivaaleillaan. Ennätysvuosi oli 2008 Duluthissa 10.000 kävijällään. Tampereella ei tietenkään näin huikeisiin osallistujamääriin päästy mutta kaikki olivat hyvin tyytyväisiä monipuoliseen kulttuuriantiin ja tapahtumiin. Tampereen ohjelma sisälsi juhlallisuuksia, paneelikeskusteluja, siirtolaisuusluentoja, hautausmaakäyntiä, musiikkiesityksiä, teatteriesityksiä, tutustumista yleiseen saunaan sekä vierailu Mäntän Serlachius museoon. Todellinen Tampere ja Pirkanmaa pläjäys yhdessä viikossa.

Sisällissota teema esillä

Hetikohta USAn, Kanadan ja Suomen kansallislaulujen sekä Sonore-kamarikuoron esitysten jälkeen avajaisissa siirryttiin käsittelemään Suomen sisällissota teemaa. Perustelukin oli selkeä. Vuoden 1918 Tampereen taistelut olivat isoimmat taistelut Pohjoismaissa siihen mennessä. Aihetta alustivat professorit Martti Häikiö, Pertti Haapala sekä Mervi Kaarninen. Moderaattorina toimi FinnFestien pääorganisaattori ja Suomen kunniakonsuli Marianne Wargelin..

Finlandia Foundation Nationalin puheenjohtaja Ossi Rahkonen otti osaa Tampereen FinnFestiin ja toi järjestönsä tervehdyksen juhlan vieraille.

Venäjän 1917 vallankumoukset olivat murtaneet vanhat valtarakenteet. Suomessa syntyi niiden seurauksena sisäinen valtataistelu. Kyse oli monimutkaisesta vyyhdistä, jossa vanha valtaeliitti eli porvaristo yritti varjella taloudellisia intressejään samalla kun työväki pyrki kohentamaan omaa valta-asemaansa ja haaveili sosialistisesta valtiosta. Aktivistit taas halusivat ajaa venäläiset pois Suomesta ja luoda itsenäisen Suomen. Työväli ei vastustanut Suomen itsenäisyyttä mutta asetti etusijalle yhteiskunnallisten uudistusten toteuttamisen. Niiden saavuttamisessa se uskoi saavansa tukea maassa edelleen oleskelevalta venäläiseltä sotaväeltä.

Tammikuussa 1918 Suomessa siis valmisteltiin samaan aikaan sekä sosialististien vallankaappausta että suojeluskuntien voimin toteutettavaa venäläisten joukkojen aseista riisumista. Svinhufvudin hallitus julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Sotiminen alkoi samanaikaisesti sosialistien vallanotolla Helsingissä ja Etelä-Suomessa sekä suojeluskuntien sotatoimilla venäläisiä varuskuntia vastaan Etelä-Pohjanmaalla.

FinnFestin avajaisissa kuultiin muun muassa Sonore Chambre-kuoron esityksiä.

Tampere jäi sisällissodan alettua punakaartin käsiin. Tampereen taistelut päättyivät huhtikuun kuudenteen päivään mennessä. Koko sisällissodassa kaatui noin 6.600 punaista ja 3.400 valkoista. Sodan uhrien kokonaismäärä kohosi järkyttävään 36.000 kuolleeseen kun mukaan lasketaan teloitetut ja tuomitut sekä vankileireillä kuolleet.

Suomi 100 vuotta myöhemmin

Viikon loppupuolella tilaisuuksien painopiste siirtyi nyky-Suomeen ja elämään Suomessa. Suomi on tunnetusti ensimmäinen eurooppalainen maa, jossa naiset saivat äänioikeuden. Suomalaista sukupuolten tasa-arvoa valottivat omassa paneelikeskustelussaan mm. professori Pirjo Markkola, tohtori Saara Särmä sekä Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen.

Tämän päivän ja huomisen Tampereesta kertoi Vapriikin tilaisuudessa kaupungin elinvoimajohtaja Teppo Rantanen. Vapriikki on entisen Tampella-nimisen teollisuusyrityksen tiloihin rakennettu monipuolinen museokokonaisuus, joka tänä vuonna valittiin Suomessa vuosisadan museoksi. Rantanen kertoi nostokurkien kaupungista, jossa nousee ”pilvenpiirtäjiä” ja jossa muutaman vuoden päästä katsellaan kiekkoa 15.000 katsojan Keskusareenalla ja ajellaan upouudella pikaraitiototiellä.

Tampere on kolme vuota Yhdysvaltoja nuorempi. 1800-luvulla siitä kasvoi Suomen merkittävin teollisuus- ja työläiskaupunki. Noin 300.000 suomalaista muutti työn perässä Amerikkaan. Yhtä moni muutti eteläisen Suomen teollisuuskeskuksiin, joista Tampere oli merkittävin. Tampereesta tuli ”hämäläisten Amerikka”. Tunnetusti kaupunkia on kutsuttu Suomen Manchesteriksi. Yhtä hyvin olisi voitu kutsua Suomen Pittsburgiksi. Tänä päivänä Tampere on suomalaisten silmissä se paikka mihin mieluiten haluttaisiin muuttaa. Jos siis kotoa olisi pakko johonkin lähteä.

Jatkossa FinnFestejä on tarkoitus järjestää vuoroin vanhan ja vuoroin uuden mantereen puolella. Kesällä 2019 kuitenkin Detroitissa.

Teksti ja kuvat:

Timo Toivonen

Tampere, Suomi