Amerikan Uutiset - Uutisarkisto
St. Andrew`s –luterilaiskirkolla nautittiin hengen ja ruumiin ravinnosta

Kesäloman jälkeinen uusi sesonki käynnistyi St.Andrew`s in Luterilaiskirkolla sielun ja ruumiin ravinnon voimin. Pastori Mia Hagmanin saarna käsitteli sattuvasti totuudessa pysymistä, juoruilua ja sitä että on suuri synti puhua kanssaihmisistä pahaa selän takana. Väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä on Raamatun kahdeksas käsky, jonka noudattamisessa tänä päivänä on ollut vaikeuksia niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.
Raamatun efesolaiskirjeen luki seurakunnalle Rodney Paavola, kaksikielisen jumalanpalveluksen rukoukset lausuivat Brian Smith, Sarai Paavola, Kristen Karvonen ja Tuomo Karvonen. Evankeliumista luettiin Johanneksen evankeliumin jakeet 6:56-69. Hartauden musiikista vastasivat soololaulajat Marianne Mäenpää ja Suvi-Katriina Manner, sekä heitä pianolla säestänyt Michael Poutiainen. Tilaisuudessa muistettiin myös joukosta poisnukkuneita seurakuntalaisia ja rukoiltiin vakavasti sairastuneiden puolesta.
Jumalanpalveluksen päätteeksi noin runsas 50-päinen seurakunta sai nauttia maittavan lihapullalounaan, jonka kirkon vaapaaehtoiset olivat loihtineet kirkon keittiössä. Moni ei varmaankaan tiennyt, että suusssulava perunamuusi oli itse pastori Mian kokkaustaidon näyte. Jälkiruuaksi seurakunnalle tarjottiin Marja-Leena Palosen tilaisuuteen lahjoittamaa kakkua kirkkokahvien kera.
Syyskuussa St.Andrew`s-kirkon jumalanpalvelukset pidetään sunnuntaiamuisin klo 9 suomeksi ja klo 11 englanninkielellä.
-Lokakuussa viikko-ohjelmamme tulee hivenen muuttumaan. Jatkamme myös Kotikirkon kanssa yhteistyössä viime talvesta tuttua Valo ja Ilo-tapahtumien sarjaa, kertoo pastori Mia Hagman. Hänen tavoitteensa on pitää yllä alueen suomalaisyhteisön positiivista henkeä ja varmistaa, että yhteistyö eri järjestöjen kesken syvenisi. Syyskuussa St.Andrew`sin luterilaiskirkon jumalanpalvelukset pidetään seurakuntasalissa, mutta lokakuussa uuden ohjelman astuessa voimaan, tarkoitus on siirtyä takaisin kirkon puolelle.
