Amerikan Uutiset - Uutisarkisto
Karjalaiset avasivat joukolla laidunkauden

Floridan suomalaisalueen suurimman yhdistyksen, Floridan Karjalaisten jokakeväinen ”Laidunkauden avajaiset” sai yllättävän suuren suosion.
-Ihmiset eivät ole vuoteen päässeet oikein mihinkään tapahtumiin mukaan. Olisiko se sitten ollut valtavan suosion syynä, aprikoi karjalaisten puheenjohtaja Pekka Heiskanen. Lake Worthin John Prince-puiston paviljonkiin kertyi 80 iloista suomalaista juhlimaan karjalaisia juuriaan ja kesäkauden avausta.
-Karjalainen iltapäivä on kaikkiaan onnistunut, ja kiitoksia tuli kovasti. Jäsenemme pääsivät vihdoinkin tapaamaan toisiaan ja muita tuttuja ”puoluettoomalla” maaperällä, tyytyväinen puheenjohtaja totesi, mutta ei alunnut ottaa kaikkea kunniaa yhdistykselleen.-Sää oli mitä loistavin. Sillä varmasti oli merkitystä suuren väkimäärän kannalta.
Tapahtuman henki oli iloinen ja juttu luisti karjalaiseen tapaan, kuinkas muuten
Vaihteeksi oli onnistunut tapahtuma. Porukkaa oli 80 ja kiitoksia tuli kovasti. Hanuristi Gunnar Penttinenkin kehui parhaaksi tilaisuudeksi tällä kaudella.
Tuttuun karjalaistyyliin pöydillä oli liinat, lämpimät ruoat kuumana ja kylmät salaatit kylminä. Myös viinin ja oluen kuuluminen samaan hintaan nosti hymyjä ihmisten kasvoille. Jälkiruokana oli ”Kettusen munkit” ja sima. Tilaisuus päättyi sitten perinteisiin arpajaisiin, joissa oli niin paljon palkintoja arvottavana että puheenjohtajaltakin alkoi ääni kadota.
Myös Kerhotalon jäseniä oli runsaasti paikalla ja puheenjohtaja Barry Heinluoma kävi kiittämässä henkilökohtaisesti virkaveljeään tilaisuuden jälkeen.
-Kaikin puolin meille järjestäjillekin jäi hyvä mieli vaikka rahaa ei juurikaan kassaan kilahtanut. Plussalle kuitenkin jäätiin, Pekka Heiskanen vinkkasi.
Teksti: Mikko Koskinen
Kuvat: Pekka Heiskanen