Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

maalis 4, 2022

Suomen mestari Neitoset esittää Floridassa perinteistä musiikkia


 
Neitoset voitti tanssimusiikin Suomen mestaruuden Seinäjoella 2019.
 

Ensi kertaa Floridan suomalaisalueelle esiintymään saapuva Neitoset on viidestä naismuusikosta koostuva tanssiorkesteri, joka voitti heinäkuussa 2019 Tanssiorkestereiden SM-kilpailun. Neistosten voitto oli historiallinen, sillä koskaan aikaisemmin pelkästään naisista koostuva orkesteri ei ollyt yltänyt kilpailun ykköseksi. Neitosten menestys ei ollut kuitenkaan yllätys, sillä soittajat ovat kaikki pesunkestäviä ammattimuusikoita.

-Soittaminen on meille työ, vaikka muutamalla jäsenellämme on vielä musiikkikoulu kesken, sanoo orkesterin solisti Marja Pisilä.

Neistosten taru alkoi jo vuonna 2017, kun eri puolilta Suomessa olevat jäsenet kokoontuivat soittamaan yhdessä. Musiikkin opiskelu alan eri insituuteissa oli naisia yhdistävä tekijä. Pisilän mukaan Suomessa konservatorioita sijaitsee aina kotkasta Rovaniemelle.

-Itse asiassa naispuolisten musiinkinopiskelijoiden piiri on aika pieni, jossa kaikki tuntevat toisensa. Mekin tapasimme toisemme musiikkikoulujen penkeillä. Kuka opetti, kuka opiskeli.  Onpa yksi jäsenistämme vieläkin Sibelius Akatemian kirjoilla, Pisilä kertoo.

Soitettuaan pari vuotta yhdessä naiset ottivat käyttöön Neitoset –nimen, joka nousi suuren suomalaisyleisön tietoisuuteen Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 2019 pidetyn tanssiorkesteriden SM-kisan voiton ansiosta. Saman vuonna neitoset palkittiin myös Kullervo Linnan säätiön palkinnon tunnustuksena ansioista kotimaisessa viihde- ja tanssimusiikissa.Syyskuussa 2020 menestys jatkui kun Neitoset palkittiin Vuoden tanssittaja- tunnustuksella.

Uuden orkesterin voittokulun katkaisi Suomeenkin voimalla iskenyt koronapandemia, joka sulki kaikki esiintymispaikat ja –tilaisuudet.

-Pandemian aika on ollut meille todellinen selviytymistaistelu. Olemme joutuneet opettelemaan erilaisten apurahojen hakemista talouden paikkaamiseksi, Neitosten solisti kertoo. Floridan matkaa varten he hakivat matka-avustusta Taiteen edistämiskeskukselta, mutta toistaiseksi hakuprosessi on vielä kesken. Aikaisempina vuosina Finnair on tukenut Midnight Sun Festivalia lahjoittamalla juhlan esiintyjille vapaita lentomatkoja. Viime vuosina Finnairille osoitetut lentolippupyynnöt ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville.

-Laiskana emme ole toki olleet, sillä harjoitukset ovat pandemiankin aikana jatkuneet normaalisti. Olemme hioneet uutta ohjelmistoa, mutta odotamme kuitenkin jännityksellä koronan jälkeistä aikaa, Marja Pisilä toteaa. Normaalisti tanssiorkestin kiireisin aika osuu Suomen hektiseen kesään, jolloin keikkoja riittää tanssiorhestereille kiireeksi asti. Talvisin tanssiorkesterita työllistävät laivayhtiöt, jotka ovat tarjonneet tänä talvena esiintymisestradit myös Neitosille.

Kuten arvata saattaa neitosviisikko odottaa innolla pääsyä Floridan aurinkorannoille. Kymmenpäivän matkan aikana he eivät tule esiintymään muualle kuin Bryant –puiston lavalla Midnight Sun Fesivalin aikana.

-Me tulemme soittamaan Floridaan perinteisintä suomalaista tanssimusiikkia – esimerkiksi Laila Kinnusta ja Olavi Virtaa – ja ihan selvällä suomenkielellä, Marja Pisilä naurahtaa. Neitoset esiintyy kokoonpanossa: Marja Pisilä (laulu, percussion), Stiina-Emilia Kemppainen (harmonikka, koskettimet, laulu), Juuli Kaukinen (kitara),  Anni Palojärvi (basso, laulu) ja Satu Palmroos (rummut).

Teksti:

Mikko Koskinen

Lake Worth Beach, FL